THIS IS BULLSH*T in KUNTOSALILLE .com Ekalle siidalle
Lehti/ Julkaisu: Oxygen
Numero: March 2007
Sivu: 85
Stoori: Hartialihakset selkeästi olleet jo pitkään toimituksemme suosikki. Tämäkään otos ei tee siitä poikkeusta. Jos maassa ei olisi painovoimaa, koko ajattelutapa vapaista painoista olisi tietysti turhaa. Nyt kun painovoima meihin kuitenkin vaikuttaa, tulee se myös ottaa huomioon vapailla painoilla puljatessa. Jos painovoima vaikuttaa meihin ylös-alas -suunnassa, on tietysti loogista, että vapaan vastuksen pitäminen liikeakselin korkeudella (olkanivelessä on liikeakseli ja vastus on tytön kädessä kuvassa B) tekee siitä mahdollisimman raskaan lihakselle. Samoin voimme päätellä, että vastuksen pitäminen liikeakselin alapuolella ei juuri vaadi lihastyötä (kuva A). Niinpä mietimmekin, miksi nojata liikkeen suuntaan ja helpottaa siten liikkeen alkuosaa. Jos kyseessä olisi taljavastusteinen liike, olisi se ehkä kenties jopa perusteltua. Nyt kuitenkin paino painetaan vartaloa vasten kuvassa A ja ns. tyhjä vastustamaton liike on hyvin pitkä alussa. Tämä saa aikaan heilahdusvoimalla nousevan kuorman, joka ei juuri lihastyötä kaipaa. Tulee ihan mieleen vanhanmallisilla punttisaleilla riehuvat, kaiken tietävät Old-School-80-luku-takaisin-vyölaukku-bodarit. |